lauantai 7. helmikuuta 2015

KCW Kierrätysmekko - Recycled dress

Scroll down for English.

Viikon teema kierrätysompelu jatkuu mekon merkeissä. Ja tämä olikin varsin simppeli projekti, sillä muunsin vanhan t-paidan lapsen mekoksi. T-paidan kangas oli sivusaumojen vierestä paikoin reikiintynyt ja kainalot tahraantuneet. Lisäksi se oli pesuissa lyhentynyt liikaa, joten t-paitana sen päivät olivat kyllä luetut.

Kangas sinänsä on mielestäni ihan nätti ja pääntien malli myös kaunis, joten mekoksi paita sitten päätyi. Halusin säilyttää pääntietä, joten leikkasin vain hartioilta korkeutta pois. Sivusaumoihin puolestaan ompelin muotoa hieman kurvikkaalla linjalla. Samalla sain näppärästi leikeltyä kankaan huonot kohdat pois. Lopputuloksena on n. 80 senttinen mekko, juuri kuten oli tarkoituskin.

Kaiken kaikkiaan paidan muunto mekoksi oli siis tosi simppeli ja nopea juttu. Halusin kuitenkin mekkoon jonkun pienen erikoisuuden ja päädyin toteuttamaan sen applikointiharjoituksen merkeissä. Pinkki trikootilkku sai siis muuntua perhoseksi mekon helmaan. Eikä se applikointi nyt mitenkään mahdotonta ollutkaan, uskallan kokeilla toistekin. Trikoo nyt ei ehkä edes ollut helpoin mahdollinen kangas harjoittelutarkoitukseen ja avoin paininjalka olisi auttanut asiaa, mutta tuli tuostakin kuitenkin ihan kohtuullisen siisti lopputulos. Kyllä tämä mekko kesän tullen käyttöön pääsee.

Muiden Kid's clothes weekin osallistujien ihania ompeluksia voit ihailla täällä.






http://www.kidsclothesweek.com/
Kid's clothes week sewing challenge continues with this t-shirt to girl's dress transformation. The t-shirt was too short and had holes next to the seams, so it had to go. However, I liked the fabric and the neck, so I thought it would make a nice dress.

The actual sewing was really easy and straightforward, not much to do at all. I did want to have a little something special in this dress though, so I ended up trying the applique technique for the first time. And it actually ended up being manageable, I'll definitely dare to try it now with new fabrics as well. 

You can see other KCW participant's projects here.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti