keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Liivimekko


Mekkoa pukkaa taas vaihteeksi. Tällä kertaa piti päästä testaamaan Suuren Käsityölehden uusi kaava. Kuvissa kun Metsolan kankaista tehdyt vaatteet näyttivät niin houkuttelevilta, että pitihän se nyt päästä kokeilemaan kaavaa itsekin. Kaava on siis Suuri Käsityö –lehden numerosta 8/2014 liivihameen kaava(kaava nro 18). Mekko on kiva ihan sellaisenaankin, mutta sopii talvisempaan käyttöön hyvin bodyn ja sukkahousujen kanssa.
Tämä mekko on toteutettu Lillestoffin Happy Girls –kankaasta, jota olen jo hetken kaapissa hautonut osaamatta tehdä siitä mitään. Pirteä kangas oli kuitenkin omiaan tähän kaavakokeiluun, joten kangasvalinta oli helppo.
Happy Girls –kangas on tilattu Royal-kestoilta. Kankaan kaveriksi valitsin kirkkaanpunaiset resorit Stoff og Stililtä. Kaavasta poiketen jätin niskasta nepparin pois, sillä uskoin trikoon jouston riittävän vaatteen pukemiseen ilman neppiäkin. Ja voihan niskaan halkion leikata jälkikäteenkin, jos pää ei kerta kaikkiaan mahdu kaula-aukosta läpi. Niinkin on käynyt.. ;) Tällä kertaa kuitenkin lapsen pää mahtui vaatteesta läpi, eikä kummempia pelastustoimenpiteitä tarvittu.
 


Tein mekon koossa 62/68 cm ja mekko oli ihan passeli meidän neidille. Malli tosin on melko pitkä verrattuna esimerkiksi moneen käyttämääni Ottobren kaavaan. Muutenhan hieman pidempikin malli on kivannäköinen, mutta kontatessa helma tahtoo hieman hidastaa menoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti